Skip to content ↓

Kurt Hahn

1 July 2021

UWC-liikkeen perustaja

Yksi koulutusalan vaikutusvaltaisimmista henkilöistä 1900-luvulla. Hahn syntyi Saksassa 1886 juutalaisille vanhemmille. Hän kävi koulunsa Saksassa ja sen jälkeen Oxfordissa, kunnes ensimmäinen maailmansota toi hänet takaisin Saksaan. Hänen varhainen kiinnostuksensa koulutukseen ja sen mahdollisuuteen saada aikaan hyvää vahvistui, kun hän joutui todistamaan sodan aiheuttamat tuhot. Vuonna 1920 Hahn avasi Salem School -koulun Saksaan prinssi Max von Badenin, Saksan viimeisen keisarillisen kanslerin, tuella. Salem School perustui yksilön kunnioitukseen, yhteisölliseen vastuuseen ja ymmärrykseen siitä, kuinka tärkeää demokratian toteutuminen on, jotta molemmat edelliset voidaan taata. Vuonna 1933, Hahn joutui maanpakoon Isoon-Britanniaan hänen puhuttuaan natseja vastaan. Hän perusti Skotlantiin Gordonstoun School -koulun, jonka neljä peruspilaria olivat kansainvälistyminen, haasteet, vastuu ja palvelu.

Hahn oli osallisena perustamassa Outward Bound -organisaatioita, Duke of Edinburg’s Award - ohjelmaa, lisäksi hän loi UWC-liikkeen perustaessaan Atlantic Collegen vuonna 1962. Vuonna 1958 Hahn osallistui konferenssiin NATO Staff Collegessa ja inspiroitui siitä, kuinka toisessa maailmansodassa toisiaan vihollisina pitäneet tahot toimivat yhteistyössä. Tästä syntyi ajatus siitä, että kouluttamalla eri puolilta maailmaa tulevia nuoria yhdessä saatettaisiin estää tulevia konflikteja.  Usko siihen, että koulutuksella voi muuttaa maailmaa, on UWC-liikkeen kantava ajatus ja liikkeen missio onkin koulutuksen keinoin yhdistää ihmisiä, kansoja ja kulttuureja rauhan ja kestävän tulevaisuuden puolesta. Vuonna 1962 ensimmäinen UWC-koulu, Atlantic College, avattiin Walesiin.

Hahn kuoli Saksassa vuonna 1974. Hänen kohdallaan Britain’s Dictionary of National Biography -kirjassa hänestä todetaan “headmaster and citizen of humanity.” Hänen perintönsä on edelleen yksi tärkeimmistä kansainvälisesti suuntautuneen koulutuksen alalla.

 

“I regard it as the foremost task of education to insure the survival of these qualities: an enterprising curiosity, an undefeatable spirit, tenacity in pursuit, readiness for sensible self denial, and above all, compassion.”

- Kurt Hahn